Tulevaisuustiedon hyödyntämistä tutkiessani olen päätynyt Choon The knowing organization (2005) kehyksen pariin. Yhtenä osana kehystään Choo hyödyntää Karl Weickin (1995) sense making teoriaa, jota koetan parhaimmillani ymmärtää.
Koska oppiminen ja ymmärtäminen tehostuu kun uutta tietoa koettaa soveltaa, pohdiskelin tulevaisuusorientaation ja tulevaisuustiedon näkökulmasta Weickin kuvaamaa seitsemää sense makingin ominaisuutta:
Sense making is grounded in identity construction
Sense making is retrospective
Sense making is enactive
Sense making is social
Sense making is ongoing
Sense making is focused on an by extracted cues
Sense making is driven by plausibility rather than accuracy
Sense making is grounded in identity construction
Uuden tiedon tai tilanteen tulkinta riippuu osittain henkilön identiteetistä, jonka hän sillä hetkellä omaksuu (esim. töissä johtaja, kotona isä, harrastuksissa oppilas). Tulevaisuusnäkökulman suhteen kiinnostavaa on toimijuus, joka kuitenkin on usein myös osa omaa identiteettiä. Vaikuttaako sense makingiin se, millaiseksi oma mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen nähdään? Jos näen, että minulla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa, minulla on toimijuutta, niin miten se vaikuttaa siihen kuinka uutta tietoa tai tilannetta tulkitsen, ja sen myötä siihen, kuinka toimin?
Ajatellaan vaikka hyvinvointialueen johtajaa, joka saa käsiinsä ennusteen henkilöstön eläköitymisestä. Jos hän kokee itsensä ensisijaisesti nykyisen toiminnan turvaajana, ennuste saattaa näyttäytyä ennen kaikkea uhkana. Jos hän puolestaan kokee tehtäväkseen uudistaa palveluja, sama ennuste voi näyttäytyä myös perusteena kokeilla uusia toimintamalleja. Niin, ja huomiona, että vaikutus ei ole yksisuuntaista, vaan tekemämme tulkinnat ja toimet aiheuttavat reaktion, joka taas muokkaa identiteettiämme.
Sense making is retrospective
Sense making kohdistuu asioihin, jotka ovat jo tapahtuneet. Tulevaisuuskeskustelussa huomionarvoista on se, että tulevaisuutta ei ole vielä tapahtunut, joten miten voimme muodostaa siitä merkityksiä? Pointti on osittain siinä, miten me mennyttä tietoa hyödynnämme. Tulkitsemme jotakin, jota on jo olemassa, kuten havaintoja, kokemuksia, kehityskulkuja, olettamuksia ja esitettyjä tulevaisuuskuvia. Omat tulevaisuusolettamuksemme taas vaikuttaa siihen, millaisia merkityksiä annamme menneille tapahtumille.
Mutta tulevaisuusajatteluun kuuluu myös tulevien tilanteiden kuvitteleminen ja tulkitseminen. Luomme uusia tulevaisuuskuvia ja visioita, tarkoituksena rakentaa näiden pohjalta reittiä kohti toivottavia tulevaisuuksia.
Sense making is enactive
Hankala suomentaa, mutta käytännössä tarkoittaa sitä, että tuotamme osan ympäristöstä jonka kohtaamme, mikä tarkoittaa myös sitä, että toiminta ei ole pelkästään tulkinnan lopputulos vaan sen kautta voi syntyä uutta tulkittavaa. Tulevaisuuskeskustelun näkökulmasta yksi kiehtova ulottuvuus on jaettujen tulevaisuuskuvien vaikutus sense makingille. Kun organisaatio rakentaa yhteisen tulevaisuuskuvan, se saattaa alkaa havaita ympäristössään aiemmin huomiotta jääneitä mahdollisuuksia ja uhkia. Tulevaisuuskuvasta tulee osa sitä tulkintakehystä, jonka kautta uutta informaatiota tarkastellaan.
Esimerkkinä, sanotaan että hyvinvointialue jumppailee ikääntyneiden palveluiden tulevaisuutta, ja muodostuu näkemys siitä, kuinka palvelun tuottamisen rajat ammattilaisten ja ei-ammattilaisten välillä muuttuvat. Tämän seurauksena havainnoidaan aiemmin huomiotta jääneitä mahdollisuuksia ja myös tulkitaan jo olemassa olevaa dataa uudella tavalla. Niin, ja enactmentiä lienee myös se, että kokoamme erilaisia signaaleja kokonaisuuksiksi, joiden avulla pyrimme ymmärtämään laajemmin toimintaympäristön kehitystä.
Sense making is social
Merkitykset rakentuvat sosiaalisissa suhteissa. Vaikka ihminen pohtisi asiaa yksin, hänen tulkintoihin vaikuttaa odotukset muiden ihmisten näkemyksistä, odotuksista ja mahdollisista reaktioista. Sosiaalisuus on yksi tulevaisuusajattelun keskeisiä piirteitä. Tulevaisuustieto on ensinnäkin aina subjektiivista ja tulkinnan varaista. Toisekseen, moninäkökulmaisuus voi auttaa tunnistamaan asioita, joita emme omasta lähtökohdastamme huomaisi. Lisäksi tulevaisuustiedon avulla tehdyt havainnot johtavat myös toimintaan todennäköisimmin jos päätöksentekijät ovat olleet mukana tulevaisuustiedon, kuten skenaarioiden, laadinnassa.
Sense making is ongoing
Sense making ei koskaan pysähdy, vaan se on ihan jatkuvaa ja toisiinsa kytkeytyvää. Uudet kokemukset muuttaa aiempia tulkintoja, jotka taas vaikuttaa siihen, mihin seuraavaksi kiinnitämme huomiota ja miten sitä tulkitsemme. Organisaatioissa tapahtuvan tulevaisuustyön näkökulmasta tämä on yksi keskeinen kysymys – teemmekö tulevaisuustyötä erillisinä, ad hoc-tyylisinä harjoituksina tiettyä tarvetta (kuten strategian päivitystä) varten, vai onko tulevaisuustyö jatkuvaa, jolloin toimintaympäristöä seurataan jatkuvasti ja tulevaisuustieto on kytketty johtamis- ja päätöksentekojärjestelmiin.
Sense making is focused on an by extracted cues
Sense making kohdistuu tuttuihin ja yksinkertaisiin huomioihin, joiden pohjalta muodostamme laajempaa kuvaa siitä, mitä voisi olla tapahtumassa. Tämä menee suoraan organisaatioissa tapahtuvan tulevaisuustyön ytimeen. Etsimme erilaisia signaaleja ympäröivästä maailmasta ja niistä muodostamme kattavampaa näkemystä. Niiden havainnoiminen ja tulkinta riippuu organisationaalisesta kontekstista – mikä meillä nähdään merkitykselliseksi, mielekkääksi, akuutiksi. Yksittäinen signaali, vaikkapa uutinen tai patenttihakemus, voi olla tutun ja merkityksellisen ulkopuolella yhdessä organisaatiossa ja toisessa organisaatiossa taas jopa muuttaa koko organisaation suuntaa. Toki on huomattava, että tulevaisuustyössä pyritään tunnistamaan nimenomaan uutuutta, ei nojautumaan vanhaan ja tuttuun.
Sense making is driven by plausibility rather than accuracy
Uskottavuus menee tarkkuuden edelle kun rakennetaan ymmärrystä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Mahdollisimman tarkasti todellisuutta vastaavan kuvauksen sijaan tärkeää on muodostaa riittävän johdonmukainen ja ymmärrettävä tulkinta, jonka varassa voidaan toimia.
Tulevaisuustieto on tässä suhteessa kyllä kiinnostava. Uskottavuus voi olla asia, johon ei haluta ottaa kantaa tai josta halutaan jopa pois – sieltä ne uudet tavat ymmärtää maailmaa ja kehitystä löytyy. Heikkojen signaalien kohdalla usein korostetaan, että niiden tulee olla yllättäviä ja naurettaviakin, jolloin haetaan ihan muuta kuin uskottavuutta. On hyvä huomata, että havaintojen luotettavuus ja tulevaisuustulkintojen uskottavuus ovat eri asioita. Heikot signaalit ja tulevaisuustyö ylipäänsä tapahtuu pääsääntöisesti luotettavan, varmennetun tiedon pohjalle rakennetusta näkemyksestä, eli vaikka kehityksen toteutumisen todennäköisyyteen ei otettaisi kantaa (koska tulevaisuustyö ei pyri ennustamaan), sen tulee perustua laadukkaaseen tietoon ja ymmärrykseen.
Lopuksi
Päällimmäinen ajatus yllä olevien huomioiden pohjalta on, tulkintakehikoilla ja ympäristöllä on suuri merkitys siihen, millaisia merkityksiä luomme informaatiosta. Emme todellakaan aloita tulkintaa tyhjästä, vaan mukana on käsitykset niin omasta identiteetistä ja vaikutusmahdollisuuksista kuin muiden näkemyksistä ja organisaatioiden vakiintuneista tavoista ymmärtää maailmaa. Eli voisi sanoa, että saatavilla oleva tulevaisuustieto itsessään ei takaa mitään. Sen oheen tarvitaan rakenteita sense makingille, niin yhdessä kuin erikseen.

Vastaa