Tässä väikkäriä vääntäessäni törmäsin minulle uuteen ajatukseen – yhteiskuntien suhde tulevaisuuteen on vaihdellut huomattavasti vuosien saatossa.
Wenzel ym. (2020) kuvaavat muutosta näin:
– Premodernissa maailmassa (ennen 1700-lukua) tulevaisuus nähtiin pitkälti ennalta määräytyneenä ja ihmisen vaikutusvallan ulkopuolella. Elämä oli jumalan/jumalien käsissä.
– Modernisaation myötä tulevaisuudesta tuli jotain, mitä voitiin tehdä – tyhjä, useiden mahdollisuuksien tila. Voitiin asettaa tavoitteita, suunnitella ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.
– 1900-luvulla ajatus meni vielä pidemmälle. Tulevaisuudesta tuli jotain, mitä organisaatiot pyrkivät kontrolloimaan ja kolonisoimaan suunnittelun avulla. Tekisi mieli sanoa, että tulevaisuudesta tuli mahdollisuuksien sijaan statistiikkaa.
– 1980-luvulta lähtien tulevaisuus on puolestaan näyttäytynyt yhä enemmän avoimena, moninaisena ja vaikeasti hallittavana.
Artikkelissa kuvataan millaisia tulevaisuuden tuottamisen käytäntöjä (future-making practices) näillä eri ”aikakausilla” on ja miten nämä erilaiset tulevaisuuskäsitykset vaikuttivat/vaikuttavat ihmisiin ja organisaatioihin.
Lyhyesti pohdiskelua artikkelista
Itse näkisin, että näillä tulevaisuuskäsityksillä/-olettamuksilla on ehkä yllättävänkin paljon vaikutusta siihen, mihin perustuen päätöksiä tehdään, mitä pidetään uskottavana ja mahdollisena jne., siten vaikuttaen konkreettisesti siihen, millaisia tulevaisuuksia rakennamme.
Sanoisin kyllä, että aika vallitseva on edelleen tuo suunnittelun näkökulma, jossa datan pohjalta pyritään ”tietämään” tulevaisuus jota vasten organisaation toimintaa optimoidaan. Osassa organisaatioita pyritään kuitenkin valmistautumaan erilaisiin vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin.
Tästä ”seuraava askel”, se että tulevaisuus nähdään hyvin epävarmana ja ennakoimattomanakin, vaatii luopumista tulevaisuuden tietämisen tavoitteesta. Ja organisaatioilta uudenlaisia kyvykkyyksiä. Vaikka tämä ehkä jollain tasolla tiedetään ja tunnistetaan, en tiedä kuinka paljon se näkyy organisaatioiden toiminnassa.
Niin, ja on toki tärkeä huomioida, että vaikka tulevaisuutta ei voi tietää, sen systemaattinen tutkailu (aka ennakointi) antaa kuitenkin tärkeää ymmärrystä mm. keskeisistä epävarmuuksista ja mahdollisuuksista. Eihän skenaarioidenkaan ole tarkoitus ennustaa tulevaisuutta, vaan laajentaa ymmärrystä siitä mitä ja miten voisi tapahtua. Eikä suunnittelu tietenkään ole hyödytöntä. Kaikkia näitä tarvitaan, keskeistä on tunnistaa näihin lähestymistapoihin liittyvät epävarmuudet ja hyödyntää niitä tilanteeseen sopien.
Wenzel, M., Krämer, H., Koch, J. & Reckwitz, A. (2020). Future and Organization Studies: On the Rediscovery of a Problematic Temporal Category in Organizations. Organization Studies.
Vastaa