Julkaisin tekstin alunperin Linkedinissä 9.10.2024
Yksinäisyys, itsekseen pärjääminen ja yhteisöllisyys
Tämä aihe pyörii usein mielessä, aika lailla huolestuttavana kehityskulkuna. Vaade pärjätä itsekseen, ”Ole paras sinä!” ja muu yksilön korostaminen on vahvistunut viime vuosikymmeniä. Ja tuonut toki hyviä asioita mukanaan, mutta myös ongelmia. Etenkin yksinäisyyden ja kasvaneet paineet suoriutua elämästä.
Olen viime vuosina ollut havaitsevani tietynlaisen yhteisöllisyyden kaipuun kasvun. Kaivataan ympärille tiiviimmin muita ihmisiä, ja koetaan että oishan se ihan kiva kun naapurit moikkailis. Voisiko olla niin, että heiluri individualismin ja yhteisöllisyyden välillä on kääntymässä takaisin kohti yhteisöllisyyttä?
Yhteisöllisyyden kasvattamiseen löytyy onneksi paljon erilaisia keinoja. Etätyöstä konttorille palaaminen liittyy toki etenkin organisaation kannattavuuteen ja elinvoimaan, mutta on mielestäni osa tätä. Samoin tänään ylellä uutisoitu yliopisto-opiskelijoiden lähiopintojen vaatimus. Vapaaehtoistoiminta muuttaa muotoaan, mutta edelleen ihmisillä on kova halu auttaa ja tähän löydetään koko ajan uusia tapoja.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa maailmalla kasvaa ratkaisut, joissa ikääntyneiden palveluasumisen yhteyteen tuodaan päiväkoti. Yhteisöllinen asuminen lupailee nimensä mukaisesti yhteistä asumista ja tekemistä. Ja niin edelleen.
Tähän jatkumoon kuuluu myös tämän postauksen inspiroinut CoAbode. Se on alusta, joka yhdistää yksinhuoltajaäidit yhteisen, jaetun asumisen järjestämiseksi. Sillä on todettu olevan merkittäviä taloudellisia, mutta myös sosiaalisia vaikutuksia. Yritys puhuu asioista juuri yhteisön rakentamisen kautta. Mutta myös resurssien ja hoivan jakamisen, ystävyyden ja vuorovaikutuksen kasvun kautta.
Ei mikään uusi ajatus näin ihmiskunnan historiassa:)
Yhteisöllisyyden edistämiseksi tehdään siis paljon hienoja asioita eri toimijoiden kautta. Ja uusille ratkaisuille on tilaa. On kiehtovaa nähdä, kuinka modernin teknologian avulla mahdollistetaan vanhojen hyvien käytänteiden ja ratkaisujen tuominen nyky-yhteiskuntaan:) Sotepalveluissa uudelleen ajattelua ja uusien toimintamallien rakentamista tarvitaan, eikä sitä ei tarvitse tehdä yksin. Kuitenkin loppupeleissä isoin vaikutus on maailmankuvien ja arvojen tasolla.
Jos me kansakuntana nähtäisiin, että yksilö on parhaimmillaan silloin, kun se on keskeinen osa muuta yhteisöä, saisi yhteisöllisyyden kasvattaminen reilusti vauhtia. Ja saataisiin vahempaa tukea sille, että yksilön ei tarvitse suoritua kaikesta itse, vaan sen sijaan yhteisön hyödyntäminen on jopa suotavaa.
Vai olenko minä ihan väärillä jäljillä? Onko individualismi saavuttamassa huippunsa ja yhteisöllisyydelle tilausta?
Vastaa