Ajatuksia terveydenhuollon tulevaisuuksista #53

Julkaisin tekstin alunperin Linkedinissä 23.5.2024

Mielen mallit rajoittavat kehittämistä

Luin tuoreen kollegan Hermanni Hyytiälän kirjoituksen muutaman vuoden takaa. Siinä hän avaa yhdessä Olli-Pekka Heinosen kanssa kompleksisuutta ja kompleksisten ongelmien ratkaisua yhteistyön avulla, korostaen kuinka mielen mallimme/tapamme hahmottaa maailmaa voivat luoda esteitä ongelmien ratkaisemiseksi.

Artikkeli alkaa erinomaisella, konkreettisella esimerkillä, ja avaa ilmiötä tosi hyvin, kannattaa lukea! Mielen mallit, tai narratiivit, ovat (usein tiedostamattomia) tarinoita ja viitekehyksiä joiden kautta pyrimme ymmärtämään maailmaa, mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaa. Ne ovat työkaluja, jotka vaikuttavat päätöksiin ja toimiin niin yksilön kuin yhteisöjen tasolla. Ne vaikuttavat siihen, mitä uskomme mahdolliseksi ja toivottavaksi. Ja ne ovat syvällä kulttuurissa, heijastaen ja vahvistaen yhteisiä arvoja, normeja, ja myös valtarakenteita.

Esimerkkinä narratiiveista – Yksilön vastuu pärjätä itsenäisesti ja avun vastaanottamisen näkeminen heikkoutena. Voit olla mitä vaan jos työskentelet kovasti sen eteen, kaikki on sinusta itsestä kiinni, sankaritarinat siitä kuinka Jussi kovalla työllä itse loi valtavan varallisuuden. Lähtökohtien, kasvuympäristön ja sosiaalisten verkostojen vaikutus on tosi pieni, koska sinä itse päätät mitä haluat tehdä ja mihin aikasi käytät. (Ylen tuore dokkari ja kirjoitus itsekurista on yksi hyvä näkökulma tähän) – Digitaalinen utopia, digi ratkaisee ongelmat ja parantavat elämän laatua. Digitaalisuus on kustannustehokas tapa vastata tarpeisiin ja sitä ihmiset haluavat. Kunhan vain kaikki osaavat digiä käyttää, voidaan vähentää ihmisten kasvokkaista, resursseja vievää, vuorovaikutusta. Tekoälyn avulla palvelut ovat yksilöllisiä. Digin avulla ylläpidetään sosiaalisia verkostoja ja olla milloin vain yhdessä keneen vain.

Kuten todettua, narratiivit ovat (myös) työkaluja, ja etenkin transformatiivisessa tulevaisuudentutkimuksessa ne nähdään jopa tärkeimmäksi välineeksi parempien tulevaisuuksien hahmottamisessa. Narratiivit haittaavat kehittämistä, koska ne rajaavat mahdolliseksi ja toivotuksi nähtäviä vaihtoehtoja. Hermanni vie artikkelissaan tämän hienosti myös sote-maailmaan ja ” Minusta kaipaamme narratiivien käsittelyä myös soten, tai paremminkin kansalaisten hyvinvoinnin ympärillä.

On tarpeen tarkastella, millaiset narratiivit ohjaavat päätöksentekoa ja kehityksen suuntaa, ja sen jälkeen lähteä rakentamaan uusia. Tällä hetkellä ohjaavia narratiiveja lienee ainakin esimerkkinä mainitut.

Kiinnostaa kuulla – mitkä tavat jäsentää maailmaa sinun mielestäsi ovat tällä hetkellä taustalla? Millaisilla asioilla päätöksiä perustellaan? (tähän metaforien ja narratiivien esiin tuomiseen ja niiden uudelleen rakentamiseen löytyy erinomainen menetelmä – Causal layered analysis). PS. Te jotka ymmärrätte tätä narratiivimaailmaa minua paremmin – kommentoikaa ja korjatkaa sepustuksiani.

Vastaa