Julkaisin tekstin alunperin Linkedinissä 20.5.2024
Demos Helsinki sanoittaa hienosti ilmiötä joka on minua pohdituttanut mutta en ole osannut pukea sanoiksi. Julkaisussa Hoivan uusi aika kirjoitetaan näin: ”Olemme yhteiskuntana siirtymässä uuteen tapaan järjestää huolenpito. Kutsumme sitä huolenpitosiirtymäksi. Yhden sektorin kriisin sijaan huolenpidon vastuut jaetaan uudella tavalla muun yhteiskunnan kanssa. Kyse on yhteiskunnallisesta pitkäaikaisesta muutoksesta, ei yhden sektorin lyhytaikaisesta kriisistä.”
Tapa huolehtia kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista syntyi tiettyyn tarpeeseen ja ympäristöön, ja on siinä palvellut tosi hyvin. Nyt aika on kuitenkin ajanut vanhan toimintatavan ja rakenteiden yli eivätkä ne enää vastaa yhteiskunnassa olevaan tarpeeseen. Murrosta voi rinnastaa esim. digitalisaatioon ja vihreään siirtymään, joissa tarkkojen mallien ja tiekarttojen sijaan korostuvat mielikuvitus, politiikka ja kokeilut.
Huolenpitosiirtymän keskeinen tavoite on huolenpidon resurssien oikeudenmukainen jakaminen ja niiden kasvattaminen. Tämä vaatii syvällistä ymmärrystä huolenpidon resursseista ja niiden merkityksestä ihmisille. Ihmiset nähdään järjestelmän toimesta edelleen yksittäisinä vaivoina jotka hoituu tietyllä diagnoosilla ja toimenpidekoodilla. Jos ihminen taas nähdään laajempana huolenpitäjänä ja huoltapidettävänä kaikkine hyvinvoinnin osa-alueineen, tarpeiden monimuotoisuus onkin ihan eri luokkaa ja huomataan että tarvitaan paljon erilaisia resursseja.
Ja kuten julkaisussa osoitetaan, meillä on itse asiassa tosi huono ymmärrys siitä, mitä kaikkea hoiva ja huolenpito loppujen lopuksi pitää sisällään ja vaatii. Huolenpidon resurssit ovat moninaisia ja laajempia kuin nykyinen ammatillinen sosiaali- ja terveydenhuoltosektori, mutta ne ovat silti niukkoja ja usein jo käytössä. Siksi niiden radikaali kasvattaminen vaatii muun yhteiskunnan mukaan ottamista huolenpidon tehtävään.
Huolenpitosiirtymä edellyttää siis uudenlaista ajattelua ja toimintatapoja, jotka perustuvat laaja-alaiseen yhteistyöhön ja resurssien jakamiseen. Tämä muutos on välttämätön, jotta voimme vastata nykyisiin ja tuleviin huolenpidon haasteisiin ja taata kaikille ihmisille heidän tarvitsemansa huolenpidon.
Nykytilanteen näkeminen kriisin sijaan siirtymänä vaihtaa tarvittavien toimien fokuksen. Ja se myös tuo tietynlaista toiveikkuutta, ainakin minulle! Me ihmiset ollaan ihan hirveän kekseliäitä! Tarvitaan vain kuriositeetin, luovuuden ja tarmokkuuden suuntaaminen oikeaan suuntaan niin kyllä tämäkin haaste selätetään:)
Vastaa