Julkaisin tekstin alunperin Linkedinissä 16.2.2023
Tällä viikolla on mietityttänyt kosketuksen rooli. Sytykkeenä toimi tutkimus robotin kosketuksen kehittämisestä ihmiskosketusta vastaavaksi. Kosketuksen saaminen ihmisen kaltaiseksi ei ole helppo nakki useistakin syistä, artikkelissa näitä vähän avataankin. Tutkimuksessa asiaa tehtiin helpommaksi sillä, että kosketus tehtiin selkään.
Tuloksena tutkimuksessa oli, että robotit voivat luoda miellyttävän kosketuksen ihmiskosketuksen tyyliin.
Kosketus on ihan älyttömän merkittävä, sen tunnistaa esim. miettiessä hetkiä jolloin on itse ollut hyvin haavoittuvaisena. Selän tai käsivarren silittely aiheuttaa monenlaisia tunteita, halauksesta nyt puhumattakaan. Se rauhoittaa, tyynnyttää, herättää positiivisia tunteita.
Tää tutkimus herättää mussa paljon ajatuksia. Positiivisia, negatiivisia, epävarmoja ihmettelyjä. Pari päälimmäistä:
– Ensimmäisenä ajatuksena on silittelevät robotit rauhoittelemassa ihmisiä vauvasta (vastasyntyneiden teho-osasto) vaariin (saattohoito).
– Virtuaalisen läsnäolon huikea loikka – haptinen palaute, kun liikuttelet fyysistä robottia ja pöllytät lapsenlapsen hiuksia ja silittelet selkää. Robotti välittää kosketuksen sinun liikkeidesi mukaan, personoidusti
– Inhimillisyyden perimmäiset kysymykset. Robotti näyttää ihmiseltä, koskettaa kuin ihminen, puhuu kuin ihminen. Tuntee sinut, tietää mistä pidät…
Näihin on pitkä matka. Mutta suunta näyttää selkeältä? Ja siksi asioita on hyvä pohtia jo matkalla, ennen kuin päästään perille
Vastaa